Saturday, September 8, 2007
snöööörk.
syystä tai toisesta meikäläiselle tuli tänään kuviksentunnilla tajuttoman kuumeinen olo ja huono olo. niimpä sitten laahustin kesken koulupäivän kotiin, kun tuntui etten silläkään tässä tilassa jaksa olla. puolivälissä kotimatkaa mp3:sesta loppui patterit ja sain nauttia loppumatkan rakkaan kotikaupungin luonnollisista äänistä - jälleen kerran - ja sen olisi voinut jättää väliin.selivttyäni kotiin saakka keitin suuren mukillisen kuumaa kaakaota ja valmistaudun vajoamaan jonnekkin sängynpohjalle herkkukaakaon ja uusimman potterin kanssa (tai vaihtoehtoisesti nukkumaan). kun olin toteuttanut suunnitelman vaiheen 1 (eli saanut kaakaon valmiiksi) soi puhelin. ihmettelin että kuka nyt tähän aikaan soittaa, luulisi ihmisten tietävän ettei täällä normaalisti ole ketään kotona. kiltisti kuitenkin vastasin puheluun, ja sen verran että olin saanut nimeni sanottua alkoi linjan päässä tajuton läpätys. joku nainen kauppasi vaikka mitä luontaistuotepillereitä ja puhui - aikaa valehtelematta - varmaan pari minuuttia putkeen. olisi tehnyt mieli lyödä luuri korvaan, mutta kuuntelin kärsivällisesti tuoteselosteet kun en ehtinyt väliinkään mitään sanoa. kun nainen lopulta antoi minulle suunvuoron kysyttyään että kiinnostaako minua, sain sanottua että eipä oikeastaan. sitten se alkoi suositella rusketuspillereitä ja selittelemään uudelleen niiden hinnoista ja vaikutuksista. pitkän selostuksen jälkeen hän malttoi taas kysäistä, että olenko koittanut niitä. vastasin totuudenmukaiseseti kyllä, ajattelin että jäisin edes sen avulla kuulematta uuden myyntipuheen.mitä vielä. nainen alkoi kälättää kuinka kuurini oli varmasti ollut liian lyhyt jos ei toiminut ja mitävielä. ikuisuuden jälkeen hän kysyi jälleen että miten on. vastasin jo melko kyrsiintyneenä että kiitos, mutta ei kiitos. nainen vetäisi henkeä, kiitti ajasta, toivotti hyvät päivänjatkot ja siirtyi varmasti vaivaamaan seuraavaa pahaa-aavistamatonta puhelimen omistajaa.puhelinmyyjät pitäisi kieltää lailla.
Saturday, August 4, 2007
...
tehtiin tänään koulun puolesta helsingin reissu. nouseminen oli enemmän kuin tuskallista, herätyskello soi jo puol 6 että ehtisin bussiin. äiti sai kuitenkin revittyä mut ylös vasta kuudelta. matka meni aika neutraalista, mitä nyt bussin tunkkanen haju (ja jonkun idiootin suihkuttelema hajuvesi) sai vatsan kiertymään solmuun ja päähän hakkaamaan mukavan tuttavallisen pienen jyskytyksen. perillä sitten napattiin omenat mukaan ja kipitettiin kylmissään 200 metriä ilman takkia heurekaan. huono olo hellitti melkein heti kun pääsi ulos siitä homeisesta autosta, ja kipittelinkin kun joku kakara pitkin heurekaa raahaten annea ja liisaa perässä (tai raahaamiselta se ainakin tuntui, en sitten tiedä kuka raahasi todellisuudessa ketä).oli aika hilpeet näyttelyt siellä, jotain eri pelisysteemejä, musajuttuja, joku peilinäyttely (oli aika tylsä, varsinki ku polvenkorkuset kirmas päättömästi peilien kimpussa). ehittiin just vilkasemaan koripalloilevia rottia ennen ku piti mennä kattomaan jotain auringosta kertovaa leffaa verne-teatteriin. siinä kun könötti 45min tuijottaen meeelko isoa kuvaa jostain inkojen uskomuksista aurinkoa kohtaan alkoi pikkuhiljaa väsyttää.leffan loputtua n. 683tunnin päästä meiät päästettiin syömään. seisovan pöydän anti oli aika monipuolinen, jotain epäilyttävän näkösiä kalapihvejä, perunoita (jotka kuulemma ei ollu mitään herkkua), jotain ihme kastiketta tai vaihtoehtosesti mielenkiintosen näköstä kinkkukiusausta. valitsin jälkimmäisen, en meinaa ole mikään suuri kalan ystävä, ja se oli oikeastaan ihan hyvää.vartti aikaa vessailla ja käydä nauttimassa heurekan oman putiikin ylihinnoitellusta valikoimasta, sitten sullouduttiinkin taas bussiin ja huristeltiin eduskuntatalolle. taas kerran jo pelkkä bussin haju sai vatsan huutamaan apua.eduskuntatalolle mennessä piti jättää kaikki ylimmääränen bussiin, ja kaikkien piti kävellä metallinpaljastinten läpi. sitten meitä kierrätettiin kolme varttia ympäri taloa ja opas selitteli jotain ikkunamaisemia, rakennuksen historiaa ja kansanedustajien työstä (TYLSÄÄ!). lopuksi mentiin seuraamaan täysistuntoa, ja opas selitteli edelleen jotain sokeriruokolevyillä päällystetystä katosta. täysistunto olikin sitte kuivempaa ku kierros, kansanedustajat esitti puheenvuoroja liikennemerkeistä (!) ja muusta todella kiinnostavasta.kotimatka olikin sitten jo melko hilpeä, liisu siirtyi mun viereen kun anne tartti kaks penkkiä nukkumiseen. saatiin koululta kaksi leipää ja trippi, ja niitä mussutellessa tuli kamala halu heittää nukkuvaa annea juustolla. en kuitenkaan viitsinyt heittää - ettei se osuisi jonnekkin minne se ei kuulu, niinkuin ikkunaan - vaan kurkotin käytävän yli ja pläjäytin annea aamupalajuustolla poskelle. hihitellen siirryin takaisin istumaan omalle paikalleni ja lysähdin tottakai oman sämpyläni päälle.loppumatka olikin sitten ihan normaalia, kuunneltiin liisun kanssa molemmat omaa mp3:sta ja hoilattiin (anti-äänekkäästi) samalla kun heiluttiin epämääräsesti musan tahdissa. jossain vaiheessa tökittiin toisiamme kylkiin ja harrastettiin muuta aikuismaista ja hilpeetä.ja kotiin tullessa olin melko kuollut.
Friday, August 3, 2007
trailereita ja pitkiä piuhoja
mulla oli tänään älyttömän kehittävä jo opettavainen päivä. heräsin kahentoista paikkeilla ja makasin tunnin sängyssä ennen kun pakotin itteni ylös. luin jotain 50sivua kirjaa mistä pitää tehä tutkielma perjantaihin mennessä. sitte siirryin nölffittämään koneelle. kun olin siitä saanu tarpeekseni aloin keittelemään nuudeleita. musta on tullu nuudeliriippuvainen. äiti raahas niitä ystävällisesti mulle 10pakettia kotiin, ja mussuttelen niitä tunteella paketin, parhaimmillaan pari, päivässä. eli mä käytännössä katsoen elän nuudeleilla, eikä mulla ole todellakaan mitään sitä vastaan. sitte ku muutan muualle opiskelemaan täytyy toivoo ettei nuudelit tursu ulos korvista, ni tulee halvemmaks jos voi niitä edelleen puputtaa.ajattelin piirtää pitkästä aikaa jotain kunnollista, ei siis niitä epämääräsiä luonnoksia ja suttuja mitä on mun pöydällä pinoittain. mutta siit mitään tullu, sain aikaan pari luonnosta asennosta ja ilmeestä ja siinnä se. mulla on 'luova' kriisi. jos mussa nyt mitään luovaa edes on.kävästiin vilman kanssa kävelemässä ja juteltiin melkeen henkeviä, sitte hän viel tuli meille ja suihkutteli mun huoneessa hajuvesiä. en ihan varmaan saa unta kun kaikenmaailman aromikaasut tunkee sieraimista sisään.illalla tuli vielä tehtyä yks videokooste (josta tuli melko mielenkiintonen >:----D) ja testailin kuinka pitkälle koneen kuulokkeitten piuha riittää. totesin että se on keposesti yli pari metriä, eikä tuota mitään ongelmia jammailla kuulokkeet korvilla ympäri huonetta ja vielä olla herättämättä muuta perhettä. huomiseksi - tai no jos halutaan viilata pilkkua ni täks päiväks - vois kehittää jotain järkevää tekemistä, sillä olis ihan kiva tehä tänäviikonloppuna muutaki ku lukee ja piirtää ja olla koneel (ja syödä nuudeleita♥). täytyy kysellä kavereilta olisko ne valmiita uhkarohkeesti kestää mua yhen (melkein)erakkopäivän jälkeen. musta saattaa meinaan irrota melko levotonta juttua, mutta mitäpä uutta siinnä olisi..
Sunday, July 22, 2007
vaahtoa imuriin.
torstaina on enkunkokeet, enkä oo lukenu viel ollenkaa. ajattelin lukee tänään, mutten sit tehnykkää sitä. ylläri. huomen saan sit olla koko päivän nenä kii kirjas ja mussuttaen suklaata (koska se on virallinen kokeisiinlukuherkku). sen lisäks pitäis tehä ussan ja äikän tutkielmat. toivottavast ei sentää kuviksen ja tekstiilin lopputyöt joutuis kamalasti koulun jälkeen tekeen. tuijottelin eilen illalla ihan onnessani dokumenttiä blink-182:sesta, ja selittelin liisulle ja annelle siinä samalla "mielenkiintosia" havaintoja: "markilla on raitapöksyt!" "hihii, ne istuskelee vessapaperin keskellä" jne. mahto heilläkin olla taas hauskaa lukiessa mun selittelyjä.sama homma jatku tänään, tälläkertaa uhrina oli blinkin ja green dayn keikkapäiväkirja (mikä täytyykin tästä kattoa loppuun). huomenna on taas näyttämölle. en haluu. näytelmä on suoraan sieltä epäkauniimmasta päästä ja munkaan rooli ei oo hehkee (onneks kuitenki melko pieni). mä esitän metsästäjää nimeltä manu. yarr.
Saturday, July 21, 2007
raitapöksyille pyhitetty päivä.
nölffäsin koko päivän tänään koneella. koko päivän! se on saavutus jopa multa. ainut hyvä puoli tässä on se, että loppujenlopuks meni hermot ku äänikortti ei toimi ja asensin sen uusiks. nyt kuuluu äänet taas. jeii.mitään muuta hyvää tässä päivässä sitten ei ookkaan ollu. huomenna alkaa koulussa uus jakso, heti kaks ekaa tuntia fyssaa, ja musta tuntuu vahvasti että sekoon kesken tunnin. ope olettaa kuitenki että muistetaan kaikki aikasemmat jutut (fyssaa oli viimeks pari jaksoa sitte). vaikka en ees muista mitä käsiteltiin. ärsyttää seki jo valmiiks.mun piti myös piirtää viikonlopun aikana muotokuva seth greenistä ja ees alottaa tutkielman aiheena olevaa kirjaa tai alottaa ussan tutkielma ateismista, mut en saanu mtn aikaseks. ehkä mä vaan meen nukkumaan enkä avaa konetta enää koko viikkoon. (ja tätä mä en uskonu itekkään)
Thursday, June 28, 2007
pinkkiä pinkkiä pinkkiä
meikäläinen repäs tänään ja värjäytti osan hiuksista kirkuvan pinkiksi. ite tykkäilen lopputuloksesta, mutta paras on vielä edessä: tulee oleen mielenkiintosta nähä kavereitten ilmeet. toistaseksi vaan pikkis on nähny ne (mutta vaan webcamin välityksellä). mä voin hyvin kuvitella, miltä muutaman henkilön naama tulee näyttämään... haha.käväsin myös tiialla, katottiin pirates of caribbean (taas) ja hoin melkein koko ajan: "ihana mies ihana mies ihana mies" ei puhettakaan, että mä olisin unohtanu hihkasta sen kymmenen minsan välein (korkein mahdollinen aikaväli). että merirosvot on kivoja. mä havaitsin myös, etten muista koska olisin itkeny viimeks kunnolla. en nyt tarkota mitään hillittyä kyynelehdintää, vaan vii että silmät punottaa huolestuttavasti, räkä lentää erittäin epä-hienotunteisesti. siitä syystä alko tekee mieli parkua, ihan vaan sen takia etten oo pitkään aikaan niin tehny, ja nyt vaan naurattaa mun järjetön ongelma. on mullakin kovaa, en saa itkeä tarpeeks. haenki heti hammasharjan, revin ranteet sillä auki simple planin untitledin tahdissa ja itken itseni uneen. pyh.miten joku muuten jaksaa harrastaa angstaamista päivästä toiseen? mahtaa olla pitkävetestä. nauraisivat mielummin.
Sunday, June 24, 2007
merimakkaran nahkaiset hanskat.
Taas kerran mitä mielenkiintosin päivä. Melkeen samantien koulusta menin kampaajalle, ja se napsi aika reilusti pois hiuksista. Nyt ne on ihan lyhyet, jo oon tosi tyytyväinen kun pääsin eroon siitä ylikasvaneesta reuhkasta, joka keikku mun pään päällä.Sieltä sitten menini liisulle(pikkis) Raahauduttiin kaupunkiin, koska liisu tartti lautailukengät ja mä virallisen herkkusuklaapupun kohta tulevan pääsiäisen kunniaksi. suklaapupu olis ollu iha ok huolimatta mun suklaalakosta, koska se ei oo levy eikä patukka. se olis ollu vaan erikoisherkku. kun päästiin urheiluliikkeelle kello oli viittä yli kuus, ja liike oli menny kiinni kuudelta. loistava ajotus, mutta paras oli vielä tulossa: mentiin vapaavalintaan ettimään mulle sopivaa suklaapupua. sellasta ei kuitenkaan löytynyt (taino, oli siellä yks aika herkku, mutten oo valmis maksaa ihan niin paljoo sentään suklaastakaan) eli päädyin suklaalevyyn. lakko alkaa sittenkin maanantaina. saatiin myös loistava idea pistää pieniä tipuja liisun hiuksiin harottelemaan keesin joukkoon pääsiäisenä. aivan loistava idea.huomenna vielä kampaajalle viimeisetelemään uus hiustyyli. täytyypi kattoa millanen tulee :)hienoin taustakuva, johon oon vähään aikaan törmännyt.
Subscribe to:
Posts (Atom)